InMotion 4/2019

Ilmestynyt 21.11.2019

s. 4 Ruonalan urheiluhallin valaisimet vaihdettiin ledeiksi ja samalla tila jaettiin kenttien mukaan neljään eri valaistusalueeseen,

jotka toimivat automaattisilla ohjauksilla. Valaistus parani huomattavasti ja energiaa säästyy 70
prosenttia. Investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin ja kiitosta tulee hallin käyttäjiltä päivittäin.

s. 12 Rexelin tuore henkilöstöjohtaja Anne Juselius auttaa Rexeliä nykyaikaistamaan henkilöstökulttuuriaan,
vaikka yritys toimiikin perinteisellä alalla. Tekemistä halutaan myös johdonmukaistaa ja luoda sille selkeää  suuntaa.

s. 16 Mikä kumma on optimoitu aurinkoenergiajärjestelmä? Lintukankaan tilalle sellainen asennetaan. Tulossa on kaikkiaan 54 aurinkopaneelia, joista jokainen tuottaa sähköenergiaa itsenäisesti. Sen ansiosta paneelit voidaan sijoittaa varsin vapaasti, koska ne eivät ole riippuvaisia toistensa varjostumista.

s. 22 eShoppaillessa säästyy aikaa. Tiesitkö muuten, että voit tilata tuotteet Rexelin verkkokaupasta ja noutaa ne myymälästä?

s. 26 Reka Kaapelin Keuruun tehtaalla valmistuu vuosittain maapallon ympärysmitan verran sähkökaapelia eli 40 000 kilometriä. Jokaisen kilometrin tuottamiseen tarvitaan valtava määrä tuotekehitystä ja -testausta.

s. 29 Valopää: formulakuljettaja Emma Kimiläinen

s. 32 Nippelit ja nappelit